Riikinvoima
Riikinvoiman ekovoimalaitos tuottaa ympäristöystävällistä
energiaa polttokelpoisesta jätteestä. Toimintamme edistää myös
merkittävästi lajittelua ja kierrättämistä sekä hyödynnettävien
materiaalien uudelleenkäyttöä.
Polttokelpoisessa jätteessä on energiaa! Riikinvoiman ekovoimalaitos Leppävirralla polttaa sinunkin huolella lajittelemasi jätteet energiaksi. Me Riikinvoiman ekovoimalaitoksella tuemme kiertotaloutta, ja siksi tuotamme polttokelpoisesta jätteestä energiaa kotien tarpeisiin. Lajittelemalla esimerkiksi biojätteen, metallin ja lasin erikseen olet aktiivisesti mukaan jätteiden hyödyntämisessä kotien sähköksi ja lämmöksi.
Jätteen poltossa muodostuvat savukaasut puhdistetaan puhdistusjärjestelmissä siten, että päästörajat alittuvat joka tilanteessa. Poltossa syntynyt tuhka hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan tai käsitellään ja loppusijoitetaan turvallisesti.
Riikinvoiman ekovoimalaitos tuottaa ympäristöystävällistä
energiaa polttokelpoisesta jätteestä. Toimintamme edistää myös
merkittävästi lajittelua ja kierrättämistä sekä hyödynnettävien
materiaalien uudelleenkäyttöä.
Tuotamme Riikinvoiman ekovoimalaitoksessa Leppävirralla ympäristöystävällistä energiaa kotien lämmitykseen ja valaisemiseen. Korvaamme uusiutumattomat fossiiliset polttoaineet sinunkin huolella lajittelemallasi polttokelpoisella jätteellä. Muistathan siis kierrättää metallin, lasin ja muut kierrätyskelpoiset jätteet ja lajitella myös biojätteen.
Poltamme
jätettä
vuodessa
Kaukolämpöä
tuotamme
vuodessa
Sähköä
tuotamme
vuodessa